St Pierre and Miquelon

Iso-Britannia: Ulkoasiainedustajan julkilausuma EU:n edustuston avaamisesta Lontoossa

Brussels, 01/02/2020 - 00:01, UNIQUE ID: 200131_2
Statements by the HR/VP

Iso-Britannia eroaa tänään Euroopan unionista, ja siitä tulee kolmas maa. Vaikka Ison-Britannian päätös erota EU:sta on mielestämme valitettava, kunnioitamme sitä ja olemme valmiit siirtymään eteenpäin.

Tästedes EU:n diplomaattiedustuksesta huolehtii EU:n edustusto, joka kuuluu alaisuuteeni EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana.

Olen nimittänyt edustuston päälliköksi suurlähettiläs João Vale de Almeidan, jonka uskon työskentelevän väsymättä, jotta EU:n ja Ison-Britannian yhteistyö sujuu joustavasti. EU:n edustusto toimii Euroopan komission Lontoon-edustuston entisissä toimitiloissa. Toiminta alkaa tänään.

EU:n Ison-Britannian -edustusto hoitaa kolmannessa maassa toimivan edustuston perinteisiä tehtäviä eli EU:n diplomaattiedustusta, EU:n toimintaan liittyvää koordinointia ja raportointia sekä EU:n tunnetuksi tekemistä vastaanottavassa maassa. Sen lisäksi sillä on keskeinen rooli Ison-Britannian erosopimuksen täytäntöönpanossa. Yhdessä EU:n jäsenmaiden suurlähetystöjen kanssa se myös tiedottaa EU-kansalaisten oikeuksista Isossa-Britanniassa brexitin jälkeen.

Iso-Britannia on edelleen EU:n keskeinen kumppani. Suhteemme perustuu yhteisiin arvoihin ja intresseihin, jotka juontavat juurensa maantieteeseen, historiaan ja yhteiseen eurooppalaiseen perintöömme juurtuneisiin arvoihin.

EU:n ja Ison-Britannian taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen suhde ei pääty tähän. Olemme nyt ja vastakin tiiviisti sidoksissa toisiimme. Haluamme luoda uuden kunnianhimoisen kumppanuuden, johon kuuluvat kauppa ja taloudellinen yhteistyö, lainvalvonta ja rikosoikeus, ulkopolitiikka sekä turvallisuus ja puolustus.

Odotan innolla tätä toivon mukaan hyvin tiivistä yhteistyötä brittiläisten ystäviemme kanssa, jotta voimme käsitellä yhteisiä haasteitamme sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti.

Editorial Sections: